Valmistiko Aleksanteri Suuri tien Kristukselle?
Ortodoksi.netista
Valmistiko Aleksanteri Suuri tien Kristukselle?
(kuva Sebastian Wallroth. Public Domain)
Ajatus siitä, että Aleksanteri Suuren valloitukset olisivat valmistaneet tietä kristinuskon leviämiselle, on askarruttanut tutkijoita pitkään. Vaikka Aleksanteri ja Kristus edustavat täysin vastakkaisia tapoja vaikuttaa maailmaan, historiallinen todellisuus osoittaa, että Aleksanterin perintö muodosti sen kulttuurisen ja kielellisen kehyksen, jossa evankeliumi saattoi levitä.
Hellenistinen maailma ja yhteinen kulttuuripiiri
Aleksanteri Suuren valloitusten seurauksena Välimeren itäinen maailma hellenisoitui. Kreikan kieli, filosofia ja hallintokäytännöt levisivät laajalle alueelle, ja syntyi yhteinen kulttuurinen viitekehys. Tätä ei voi pitää teologisena valmisteluna, mutta historiallisena seikkana se loi edellytykset ajatusten liikkumiselle yli kansallisten ja uskonnollisten rajojen.
Juuri tässä ympäristössä myös juutalainen diaspora laajeni, ja juutalainen usko tuli tunnetuksi ei-juutalaisten keskuudessa. Septuaginta, Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, syntyi osana tätä kehitystä ja teki Israelin Jumalan ilmoituksen ymmärrettäväksi hellenistisessä maailmassa.
Koinee-kreikka ja evankeliumin leviämisen mahdollisuus
Aleksanterin pysyvin perintö oli yhteinen kieli, koinee-kreikka. Se ei ollut vain hallinnon tai kaupan väline, vaan myös ajattelun kieli. Uusi testamentti kirjoitettiin tällä kielellä, ei sattumalta, vaan siksi, että se tavoitti laajimman mahdollisen kuulijakunnan.
Apostolinen julistus ei olisi voinut levitä yhtä nopeasti ilman tätä kielellistä yhtenäisyyttä. Kirkko syntyi historiallisessa ajassa ja paikassa, ja Jumalan pelastusteko Kristuksessa tuli julistetuksi maailmassa, joka kykeni vastaanottamaan sanoman kielellisesti ja kulttuurisesti.
Maailmanvalloittaja ja ristiinnaulittu Herra
Tästä huolimatta Aleksanteri ja Kristus edustavat vastakkaisia todellisuuksia. Aleksanteri rakensi valtakuntansa miekalla, Kristus perusti kirkkonsa ristillä. Aleksanteri alisti kansoja, Kristus kutsui ihmisiä vapauteen. Aleksanterin valtakunta hajosi hänen kuolemansa jälkeen, mutta Kristuksen kirkko elää ja kasvaa vuosisadasta toiseen.
Ortodoksinen kirkko ei näe Aleksanteria Jumalan pelastushistorian toimijana, vaan osana maailman historiaa, jota Jumala käyttää oman kaitselmuksensa puitteissa. Kristuksen tulo maailmaan ei ollut seurausta ihmisen valloituksista, vaan Jumalan tahdosta ja rakkaudesta.
Historia Jumalan kaitselmuksessa
Voidaan sanoa, että Aleksanterin muokkaama maailma oli se näyttämö, jolle evankeliumi astui, mutta itse sanoma ei ollut tämän maailman tuotetta. Kristus ei tullut jatkamaan hellenististä unelmaa yhtenäisestä maailmasta, vaan kutsumaan koko luomakunnan uudistumiseen.
Näin historian suuret valtiaat ja Jumalan valtakunnan salaisuus kohtaavat: ei samassa hengessä, mutta samassa ajassa.
(Lähde ja inspiraatio: Greek Reporter)