Saarna kaikkien pyhien muistopäivänä (tekoälysaarna)

Saarna kaikkien pyhien muistopäivänä

Tämä opetuspuhe on luotu netin aihetta käsittelevistä teksteistä tekoälyn avulla sitä tarkasti ojeilla ja käskyillä opastaten.

Pyhien esirukouksista

Silloin kun muistelemme kaikkia pyhiä, jotka ovat kilvoitelleet ennen meitä ja loistaneet valona Kristuksessa, meillä on toivo, että he rukoilevat ja kantavat esirukouksia myös meidän puolestamme.

Miksi näin toivomme? Toivomme perustuu yhteen kristinuskon perusperiaatteeseen, jonka apostoli Paavali on lausunut:

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen pukeneet yllenne” (Gal. 3:27)

Kristityiksi meitä kutsutaan juuri siksi, että olemme jossain määrin pukeutuneet Kristukseen, Hänen kaltaisuuteensa. Kaikki pyhät ovat tulleet pyhiksi siinä määrin kuin he ovat Kristusta muistuttaneet. Samoin me olemme kutsutut tulemaan uusiksi ihmisiksi Kristuksen kuvan mukaisesti, emme enää vanhan Aadamin turmeltuneen olemuksen mukaan. Jumalan armo muuttaa meidät syntisistä uudeksi luomukseksi:

”Jokainen, joka on Kristuksessa, on uusi luomus” (2. Kor. 5:17)

”Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi” (1. Kor. 15:49)

Kaksi suurta käskyä

Kristus, taivaallinen esikuvamme, opetti meitä elämällään kahteen pääkäskyyn:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi”

– tämä on suurin käsky. Ja toinen, sen kaltainen:

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Näihin kahteen käskyyn kiteytyy koko laki ja profeetat (Matt. 22:37–40).

Ilman tätä rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin ei kukaan voi todella pukeutua Kristukseen. Pyhät olivat tässä esikuvia: he rakastivat lähimmäisiään maan päällä ja vielä enemmän nyt, kun he ovat Jumalan huomassa. Siksi mekin ilolla ja toivolla vietämme heidän muistoaan ja pyydämme heidän rukouksiaan.

Elämä Kristuksessa

Herra sanoo:

”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta” (Matt. 11:29)

Juuri tätä varten on Kirkko: sen jumalanpalvelukset, säädökset ja pyhät sakramentit ohjaavat meitä oppimaan Kristukselta ja seuraamaan Häntä Hänen valtakuntaansa.

Uskon elämä ei kuitenkaan tarkoita pelkkää ulkonaista sääntöjen täyttämistä. Pyhä Feofan muistuttaa, että pelkkä järjestelmällinen kirkossa käyminen, sääntöjen lukeminen ja kunniallinen käytös eivät vielä todista, että meissä olisi todellinen elämä Kristuksessa.

On sanottu: ”Hyvät kellotkin käyvät tarkasti, mutta kuka voi sanoa, että niissä on elämä?” Todellinen kristillinen elämä on palavaa halua ja voimaa pysyä elävässä yhteydessä Jumalaan, uskoa Häneen ja täyttää Hänen tahtonsa Hänen nimensä kunniaksi.

Hengellinen tuli

Kun Kristus sanoo:

”Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle – ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt!” (Luuk. 12:49),

Hän tarkoittaa juuri tätä hengellistä tulta. Pyhän Hengen sytyttämä rakkaus ja into Jumalan tahdon tekemiseen täyttää koko sydämen ja koko ihmisen.

Apostoli Paavali kehottaa:

”Älkää sammuttako Henkeä… palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa” (1. Tess. 5:19; Room. 12:11)

Tämä sisäinen tuli on kristillisen elämän tunnusmerkki.

Katumuksen tie

Mutta tämä tuli on Jumalan lahja. Ihmisen oma yritys ei yksin riitä. Kasteessa jokainen kristitty saa sen lahjaksi, mutta harvat sen säilyttävät, useimmat sen menettävät.

Siksi meille on annettu katumuksen sakramentti:

”Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus” (1. Joh. 2:1)

Kun lankeamme, meidän on tunnustettava syntimme ja käännyttävä takaisin, niin Jumala antaa meille jälleen

”uuden sydämen ja uuden hengen” (Hes. 36:26)

Parannus ei kuitenkaan tapahdu ilman meidän omaa suostumustamme. Jumalan armo herättää, mutta ihminenkin joutuu nousemaan ja palaamaan, niin kuin tuhlaajapoika palasi isänsä luo. Parannuksen ja ehtoollisen kautta hän saa voiman uuteen elämään Kristuksessa. Jumalan armo voi hetkessä murtaa synnin kahleiden vallan ja avata sydämelle uuden, kevyen ja iloisen elämän Jumalan yhteydessä.

Vaarallinen välinpitämättömyys

Mutta usein käy niin, että ensimmäisen armon kokemuksen jälkeen ihminen palaa entisiin synteihinsä. Ja mitä useammin näin tapahtuu, sitä heikommaksi muuttuu armon kosketus, kunnes se ei enää liikuta sydäntä.

Silloin ihminen alkaa suhtautua hengellisiin asioihin välinpitämättömästi, jopa torjuen ne. Tämä on vaarallinen tila. Siksi jos Jumala antaa sydämeen ajatuksen parannuksesta, siitä on heti tartuttava kiinni eikä lykättävä myöhemmäksi.

Pyhä Feofan opettaa: älä viivyttele, älä sääli itseäsi, vaan tunnusta syntisi, tunnista oman riippuvuutesi Jumalasta ja päätä elää Häntä varten.

Rukous

Rukoilkaamme siis, rakkaat veljet ja sisaret, että Jumala antaisi meille voimaa ja päättäväisyyttä elää palavasti Kristuksessa – kuten pyhät ennen meitä ovat eläneet ja kirkastuneet Jumalassa.

Aamen.