Kirkkolaulu Virossa (1925)

Tämä teksti on julkaistu 10.12.1925 julkaistussa Aamun Koitto lehden numerossa 23 sivulla 8-10. Tektiin on lisätty väliotsikoita ja oikeinkirjoitusta on korjattu tekoälyllä.

---

Kirkkolaulu Virossa

Evankeliumi kertoo, että Jeesuksen Kristuksen syntymäyönä enkelien joukko lauloi taivaan avaruudessa paimenten kuullen hymnin: “Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa…” Laulu näyttäytyy näin jo varhaisimmasta ilmoituksesta lähtien olennaisena osana hengellistä todellisuutta.

Laulu henkiolentojen ja ihmisen ominaisuutena

Laulu näyttää kuuluvan henkiolentojen luontaisiin ominaisuuksiin. Eivät ainoastaan enkelit, vaan myös ne henget, jotka ovat vielä ihmishahmoon pukeutuneita, omaavat tämän ihanan kyvyn. Laulu, kuten muutkin ihmisen henkisen elämän ilmenemismuodot, on ihmiselle synnynnäinen taipumus.

Laulua tavataan myös niiden kansojen parissa, jotka elävät kaikkein alhaisimmalla kehitysasteella. Inhimillisen älyn ja sivistyksen kehittyessä kehittyy myös laulun tekninen puoli. Laulun kautta ihminen vuodattaa ilmoille sisimpänsä tunteet: joskus iloiten, joskus surua kantaen, sen mukaan, mikä häntä kulloinkin liikuttaa.

Laululla ylläpidetään kansojen isänmaallista mieltä, sen vaikutuksesta voivat syttyä myös kiivaat intohimot. Ennen kaikkea laulussa ylistetään Jumalaa, ja moni sairas sielu, joka kaipaa Pyhän Hengen vahvistavaa ja elävöittävää voimaa, tuo laulun kautta tuntonsa Herran eteen.

Laulu kristillisessä kirkossa

Kristillisessä kirkossa laulu on ollut käytössä Jeesuksen Kristuksen ajoista lähtien. Hän itse antoi siitä esimerkin, kun hän ensimmäisen pyhän ehtoollisen jälkeen lähti opetuslastensa kanssa psalmeja laulaen Kidronin puron yli Getsemanen puutarhaan.

Varhaisessa kirkossa kristityt lauloivat yhdessä, koko kansa yhtenä kuorona, ilman soitinten säestystä. Kirkon jakaantumisen jälkeen lännessä otettiin käyttöön urut seurakuntalaulun tueksi, mutta itäinen kirkko on aina nykypäivään asti pidättäytynyt soiton käytöstä jumalanpalveluksissa.

Viron ortodoksinen kirkko

Nykyisten suurten muutosten ja murrosten aikana, jolloin myös kirkkomusiikki on noussut keskustelun aiheeksi, on paikallaan tarkastella lyhyesti kirkkolaulun asemaa veljeskansamme Viron ortodoksisessa kirkossa.

Viron ortodoksinen kirkko muotoutui viime vuosisadan 1840-luvulla. Nykyisin siihen kuuluu noin neljännesmiljoona jäsentä, mikä vastaa noin viidesosaa koko tasavallan väestöstä. Seurakuntia on noin 150.

Kirkkolaulun alkuvaiheet

Koska ensimmäiset kirkon laulajat olivat muualta tulleita, pääasiassa Pihkovan läänistä, ja he hallitsivat viron kieltä heikosti, kirkkolaulu oli aluksi yksinkertaista. Se oli usein lukkarin yksinlaulua.

Viron kansa on kuitenkin luontaisesti musikaalinen ja runollinen. Kun maaorjuus lopullisesti lakkautettiin 1800-luvun puolivälissä ja kansalle avautui tie sivistykseen ja taiteiden harjoittamiseen, puhkesi ensimmäinen voimakas kansallistunteen ilmaus laulussa. Kuoroja syntyi kaikkialle maahan, ja pian ne kokoontuivat Tarton kaupunkiin viettämään suurta yleisvirolaista laulujuhlaa.

Seitsemänsadan vuoden orjuuden jälkeen kansan parhaat laulajat veisasivat siellä innostuksen vallassa ylistystä Jumalalle ja isänmaalleen. Laulujuhlat jatkuivat myöhemmin useina, ja vuonna 1923 järjestetyssä yhdestoista laulujuhlassa osallistujia oli jo 14 000–15 000.

Seurakunnallinen laulu kirkossa

Tällainen laaja ja syvä laulunrakkaus ei voinut olla heijastumatta myös ortodoksisen kirkon elämään. Kirkkokuoroja alkoi syntyä, ja pian ryhdyttiin kokeilemaan myös seurakunnallista laulua.

Ortodoksisen jumalanpalveluksen rakenne tekee seurakunnallisesta laulusta vaativampaa kuin esimerkiksi luterilaisessa kirkossa, mutta siitä huolimatta uranuurtajien, kuten pappien Prantsin ja Haamukin, työ tuotti paikoin hämmästyttäviä tuloksia. Useissa seurakunnissa koko kansa osallistui veisuuseen.

Pappi lausui liturgian alkuhuudahduksen, laulunjohtaja antoi alkusävelen, ja monisatalukuisen rukoilijajoukon suusta kajahti ensimmäinen amen. Laulu jatkui katkeamatta veisuun “Tulkaatte, kumartakaamme…” asti. Alkusävel annettiin vain muuttuvissa lauluissa, ja jatkuvissa veisuissa laulunjohtajan tarvitsi vain harvoin ohjata tahtia.

Yhdellä suulla ja yhdestä sydämestä

Kaikissa kirkollisissa toimituksissa lauloi koko koolla oleva kansa. Kuinka ihmeellinen kokemus se olikaan. Ihminen tunsi olevansa samanuskoisten perheessä, joka todella veisasi yhdellä suulla ja yhdestä sydämestä.

Kasvatus laulun perustana

Seurakunnallisen laulun synty ei ollut sattumaa. Sen perustana oli kirkon hoitama alkuopetus ja kristinopetus. Vielä ennen Viron saksalaista miehitystä vuosina 1917–1918 ortodoksisten lasten opetus oli kirkon vastuulla, ja kirkkolaulu kuului luonnollisena osana opetukseen.

Tämä kasvatus jatkui kirkollis-seurakunnallisissa kouluissa, yksi- tai kaksiluokkaisissa, ja viimein kuuden viikon ajan kristinoppikoulussa, jolloin kirkkolaululle varattiin päivittäin yhteensä neljä tuntia. Näin lapset täydensivät kirkkolaulun oppikurssinsa niin, että he osasivat ulkoa veisata vigiliat, liturgian sekä kaikissa kirkollisissa toimituksissa tarvittavat laulut. Lisäksi he hallitsivat kaikki kahdeksan sävelmää veisuun “Herra, minä avukseni huudan…” prokimeneineen, troparit ja kanonien irmosit.

Runomittaisen laulun käyttöönotto

Suuren eurooppalaisen sodan aikana ryhmä hengellisiä toimihenkilöitä, johtajanaan tarmokas pappi isä Laar, ryhtyi paikallisen arkkipiispa Johanneksen siunauksella uudistustyöhön. Muinaisen kirkon esimerkkiä seuraten ja virolaisten luontaista riiminkäyttötaipumusta silmällä pitäen otettiin jumalanpalveluksissa käyttöön runomittainen laulu.

Tätä varten julkaistiin kolme kokoelmaa runomittaisia irmosseja, stikiiroja, psalmeja ja muita veisuja melodioineen. Sävelmät oli koottu kirkon käytössä olevista kreikkalaisista, bulgarialaisista, venäläisistä, englantilaisista ja virolaisista lähteistä. Tämä askel otettiin seurakuntien ja kirkollisten toimihenkilöiden taholta vastaan suurella ilolla, ja seurakunnallinen laulu alkoi nopeasti edistyä koko ortodoksisessa Virossa.

Veisuuta johti kanonarkki, joka ilmoitti laulajille, mitä lauletaan ja millä sävelmällä, sekä luki säkeet, jotka seurakunta toisti laulaen.

Lehtiset juhlia ja toimituksia varten

Vuoden tai parin kuluttua katsottiin välttämättömäksi julkaista erillisiä lehtisiä suuria juhlia ja juhlapäiviä, kuten äitienpäivää ja kristinoppikoululaisten ensimmäistä ehtoollista, sekä perhejuhlia varten: ristiäisiin, vihkimisiin ja hautajaisiin.

Näitä lehtisiä myytiin kirkon sisäänkäynnillä rukoilijoille vähäistä maksua vastaan, ja niitä levisi vuosittain yli 60 000 kappaletta. Lehtiset ovat merkittävästi edistäneet ja yhä edelleen edistävät seurakunnallisen laulun kehittymistä ja vakiintumista.

Laulava seurakunta

Mikä muutos onkaan tapahtunut aikuisen ihmisen mielessä, kun hän juhlapäivän aamujumalanpalveluksessa kuulee sen, minkä lapsuudessaan muisti aivan toisin. Aiemmin hän oli tottunut kuulemaan lukkarin vaatimattoman irmosien veisun muun kansan seistessä vaiti ja osaa ottamatta. Nyt sama joukko laulaa värisevin sydämin, lehtiset käsissään, voimallisesti ja omakohtaisesti.

Mikä kauneus, mikä voima. Kuinka se vetääkään mukaan laulamaan, rukoukseen ja Jumalan puoleen.

Laulukirjat ja yhteinen veisuuperinne

Pyrkimys seurakunnalliseen lauluun jatkui voitokkaasti. Vuonna 1921 julkaistiin erityinen laulukokoelma Lauluraamat, pienikokoinen ja taskussa kannettavaksi sopiva. Se sisälsi kirkkoveisuja koko kirkkovuotta ja kaikkia kirkollisia toimituksia varten. Osa lauluista oli runomittaisia, osa vielä suorasanaisia.

Uutterat rukoilijat alkoivat kuljettaa tätä laulukirjaa mukanaan kirkkoon, etsiä tarvittavat veisut numeroiden mukaan ja laulaa yhdessä. Vuonna 1925 julkaistiin lisäksi kolmiääninen sävelmäkokoelma tämän laulukirjan lauluja varten.

Laulu kirkossa ja kodeissa

Koko tämän noin kuusikymmenvuotisen työn tuloksena kirkkolaulu Virossa on huomattavassa määrin tullut jumalisen kansan omaksi. Lehtisten ja laulukirjojen mukaan lauletaan kodeissa iltaisin, perhetapahtumissa, ristiäisissä, vainajia hautaan saatettaessa, haudoilla ja häissä.

Kaikkia tilanteita varten on olemassa ortodoksisia, helposti laulettavia, runomittaisia veisuja.

Käytännön kokemus

Seurakunnallisen laulun kehityksen ansiosta saatoin itse vuonna 1917, jolloin olin seitsemän kuukautta ilman lukkaria, toimittaa jumalanpalvelukset erinomaisesti, jopa järjestelyltään vaativat piinaviikon ja pääsiäisen palvelukset.

Lisäksi useissa kaupungeissa, kuten Tallinnassa ja Pärnussa, toimii erinomaisia lastenkuoroja, jotka itsenäisesti laulavat koko jumalanpalveluksen.

Laulujuhlien synty

Kuoro- ja seurakuntalaulun nopea ja voimakas kehitys antoi luonnollisen sysäyksen ortodoksisten laulujuhlien järjestämiseen. Niinpä vuonna 1923 syntyi ajatus järjestää laulujuhla omalla valvonta-alueellani, johon kuului seitsemäntoista seurakuntaa ja yli kaksisataa kirkkolaulajaa. Asiantunteva toimikunta ryhtyi jo valmistelemaan ohjelmaa, nuotteja painettiin ja käytännön järjestelyt etenivät hyvää vauhtia.

Kuitenkin siirtymiseni Suomen ortodoksisen kirkon palvelukseen teki lopun tästä aloitteesta. Itse ajatus ei silti jäänyt elottomaksi, vaan se toteutui myöhemmin Pärnun kaupungissa, jossa äskettäin vietettiin paikallinen laulujuhla.

Pärnun laulujuhlan vaikutus

Pärnun laulujuhlaan osallistui kymmenen kuoroa, yhteensä noin neljäsataa laulajaa, neljä orkesteria sekä useita lastenkuoroja. Kuuntelijoita oli yli kaksikymmentätuhatta. Juhla teki mieliin valtavan vaikutuksen, ei ainoastaan ortodoksien keskuudessa, vaan myös toisinuskovien parissa.

Tämä vaikutus heijastui laajasti aikakauslehdistössä, jossa tapahtumaa kuvattiin kirkkailla ja lämpimillä väreillä. Vuodelle 1926 suunniteltiin useilla paikkakunnilla joko paikallisia kirkollisia laulujuhlia tai jopa yleiskansallista laulujuhlaa Tallinnaan.

Samassa yhteydessä esitettiin lämmin toivomus saada nähdä suomalaisia kirkollisia toimihenkilöitä juhlan vieraina sekä suomalaisia kirkkokuoroja osallistumassa ohjelmaan.

Konserttimaiset jumalanpalvelukset

Kertomus jäisi vajavaiseksi, ellei erityisesti mainittaisi niin sanottuja konserttimaisia jumalanpalveluksia Viron ortodoksisessa kirkossa. Näiden jumalanpalvelusten erityispiirteenä on se, että liturgiaan osallistuu useita kuoroja, tavallisesti kolme tai neljä. Ne laulavat vuoroin yhdessä ja vuoroin erikseen, samalla kun osa kirkkoveisuista jää seurakunnan laulettavaksi.

Lisäksi palveluksissa esiintyy solisteja, joko laulajia tai soittajia, esimerkiksi sellistejä, kuorojen tai urkuharmonien säestyksellä. Mielenkiintoista on mainita, että eräässä tilaisuudessa sellosolistina toimi naapurikirkon evankelis-luterilainen pastori.

Konserttijumalanpalveluksia varten julkaistaan erillinen ohjelmalehtinen, joka sisältää myös seurakunnallista laulua varten tarvittavat tekstit. Näitä lehtisiä myydään kirkossa muutaman markan hintaan, ja tuotot ohjataan tavallisesti kirkon korjaustöihin.

Laulu myös kirkon ulkopuolella

On myös tilanteita, joissa kuorot ja seurakunta laulavat yhdessä torvisoittokunnan säestyksellä, esimerkiksi hartaushetkissä ja juhlallisissa sielunmessuissa hautausmailla. Tämä osoittaa, kuinka laulu on löytänyt tiensä kirkon seinien ulkopuolelle ja tullut osaksi koko yhteisön hengellistä elämää.

Kaiken tämän perusteella voidaan todeta, että Viron ortodoksinen kirkko on kirkkolaulun osalta kulkenut pitkän matkan alkuperäisestä vanhoillisesta käytännöstä. Runomittainen laulu on nopeasti vakiintumassa, seurakunnallinen laulu saavuttaa yhä uusia voittoja, eikä soitto enää ole kirkolle vieras asia.

Betlehemin yön kaiku Virossa

Suurena Vapahtajan syntymisen iltana, jolloin taivaallisten voimien laulu sulautuu koko kristillisen maailman innostuneeseen veisuuseen, kulje mielikuvituksessa, lukijani, kanssani virolaiseen pitäjänkirkkoon. Katso rukoilijoiden joukkoa valaistussa Herran huoneessa, joukkoa, joka seisoo palavin sydämin ja riemusta hehkuvin silmin.

Katso, kuinka he laulavat joululehtisistään yhdellä suulla ja yhdestä sydämestä ylistysveisua Kristus-Lapselle, hänelle, joka toi maailmaan kunnian, rauhan ja hyvän tahdon siunauksen. Sen saman siunauksen, josta enkelit lauloivat kerran Betlehemin yönä.

Ja tunne, kuinka riemullista on olla jäsenenä siinä suuressa kuorossa, jossa taivaalliset voimat ja maan luodut yhtyvät ylistämään Luojaamme ja Vapahtajaamme.

Piispa Herman