Jurisdiktiomuutosten kirkollinen ja kanoninen merkitys
Ortodoksi.netista
Metropoliitta Emmanuel Kalkedonilainen
Jurisdiktiomuutosten kirkollinen ja kanoninen merkitys
Konstantinopoli ja Moskova: kirkollisen kuuliaisuuden muutokset ja imperiaalisen politiikan vaikutus
Vilnan raatihuone / Chodkevičių palatsi, Vilna, Liettua
Helmikuu 2026
Johdanto
Arvoisa Liettuan tasavallan Seimasin puhemies,
Teidän Korkeutenne, Bila Tserkvan metropoliitta Jevstrati,
Kunnianarvoisat isät,
Arvoisat tutkijayhteisön jäsenet,
Hyvät naiset ja herrat,
Rakkaat ystävät,
Vilna on kaupunki, jonka muisti on tiheämpi kuin tavallinen historiankirjoitus antaa ymmärtää. Sen historiaa ovat leimanneet valloitukset, imperiumit, yhä uudelleen piirretyt rajat ja pakotetut identiteetit. Tällainen kokemus antaa käsittelemällemme aiheelle painon, jota pelkkä akateeminen sanasto helposti keventää.
”Jurisdiktio” ja ”kanoniset muutokset” kuulostavat kylmiltä oikeudellisilta käsitteiltä. Niiden taustalla sykkii ihmisen hätä: tarve kuulua, löytää hengellinen koti ja ymmärtää, mitä kirkollinen omaisuus ja kirkollinen kuuliaisuus todella merkitsevät. Nämä kysymykset eivät ole arkistoitavia asioita, vaan ne elävät ihmisissä, repivät perheitä ja ravistelevat kokonaisia yhteisöjä. Ukrainan kirkko on joutunut kohtaamaan tämän todellisuuden lähes sietämättömällä tavalla viime vuosikymmeninä.
Jurisdiktio: oikeudellinen kategoria ja hengellinen tapahtuma
Jokainen jurisdiktiomuutos on samanaikaisesti oikeudellinen kategoria ja hengellinen tapahtuma. Tämä kaksiluonteisuus tekee yksinkertaistamisesta vaarallista.
Jos asiaa tarkastellaan pelkästään lain näkökulmasta, siitä tulee tekninen ja steriili kysymys, joka ei kosketa ihmisen syvintä hätää. Jos taas sitä lähestytään yksinomaan hengellisenä asiana, vaarana on abstrakti hurskaus ilman konkreettista vastuuta. Tavoitteena on näiden kahden orgaaninen ja tasapainoinen yhdistyminen.
Ukrainan ortodoksisen kirkon historia on tästä kietoutumisesta erityisen selkeä esimerkki. Kolme vuosisatojen aikana syntynyttä hajaannusta on luonut tilanteen, joka ei taivu yksinkertaisiin kaavoihin. Kirkollisen alkuperän näkökulmasta kaikki tiet johtavat Uuteen Roomaan, Konstantinopoliin, jossa näiden kirkkojen kanoninen synty sijaitsee.[1] Tämä hengellinen, kanoninen ja historiallinen side ei katoa hallinnollisten päätösten tai poliittisten tarkoitusperien myötä.
Bysanttilainen perintö ja Khalkedonin 28. kanoni
Ortodoksisesta kirkosta puhuttaessa käytetään usein vähättelevästi sanaa ”bysanttilaisuus”. Silti juuri bysanttilainen perintö auttaa ymmärtämään nykyisiä jurisdiktioriitoja.
Ekumeenisten kirkolliskokousten kanoneista erityisen merkittäviä ovat Nikean I kirkolliskokouksen 6. kanoni, Konstantinopolin I kirkolliskokouksen 3. kanoni ja Khalkedonin kirkolliskokouksen 28. kanoni. Viimeksi mainittu antoi Uudelle Roomalle ”yhtäläiset etuoikeudet” vanhan Rooman kanssa ja vahvisti sen aseman idän kirkollisten asioiden järjestäjänä sekä uusien autokefalisten kirkkojen perustajana.
Juuri tähän kanoniseen perinteeseen tukeutui Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti vuonna 2018 tunnustaessaan Ukrainan ortodoksisen kirkon autokefalian ja purkaessaan aiemmat anateemat.[2] Päätös oli historiallisesti merkittävä ja vaatii syvällistä kanonista arviointia.
Kanoni parantamisen välineenä
Keskeinen kysymys kuuluu: mitä tarkoittaa ”kanoninen järjestys”? Voidaanko toisenlaisissa historiallisissa oloissa syntyneitä kanoneita soveltaa mekaanisesti, sivuuttaen historian kehityksen ja ihmisen tilanteen?
Pyhät kanonit eivät ole itseisarvo, vaan ne on annettu ihmisen parantamiseksi ja kirkon ykseyden suojelemiseksi. Herra itse opetti tämän periaatteen sanoessaan:
”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” (Mark. 2:27)
Kun kanoneita sovelletaan ilman rakkautta, niistä tulee raskas taakka. Oikea kanoninen ajattelu on erottamaton kirkon pelastavasta tehtävästä.
Ukrainan kolme hajaannusta
Vuoden 1054 suuri skisma loi perustan myöhemmille kehityskuluille. Itäisen kristillisyyden piirissä syntyi kansallisia ja paikallisia kirkkoja, jotka kytkeytyivät tiiviisti valtioiden muodostumiseen. Paikallisuus on teologisesti oikeutettua, mutta siitä tuli ongelma, kun se muuttui kansalliseksi yksinoikeudeksi.
Vuonna 1596 Brestin unioni synnytti kreikkalaiskatolisen kirkon, joka säilytti itäisen liturgisen perinteen mutta tunnusti paavin primaatin. Tämä jakoi yhteisöjä ja perheitä syvästi.
Kolmas suuri murros tapahtui vuosina 2018–2019, kun Moskovan patriarkaatti katkaisi ehtoollisyhteyden Fanariin. Ortodoksiset kirkot joutuivat vaikean valinnan eteen. Tavallisille uskoville tämä ei ollut diplomaattinen kysymys, vaan hengellinen todellisuus.
”Autuaita rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt. 5:9)
Oikonomia ja tarkkuus
Ortodoksinen kanoninen perinne tuntee käsitteen oikonomia. Se tarkoittaa kanonien viisaasti sovellettua joustavuutta ihmisen pelastuksen hyväksi.
Oikonomia ei kumoa kanonia, vaan soveltaa sitä parantavasti. Ilman rakkautta ”tarkkuudesta” tulee juridista kovuutta. Apostoli muistuttaa:
”Ei ole juutalaista eikä kreikkalaista.” (Gal. 3:28)
Etnofyletismi tuomittiin harhaopiksi vuonna 1872, mutta sen houkutus elää edelleen.
Eukaristia kirkon mittana
Kirkko määrittyy ennen kaikkea eukaristisen kokoontumisensa kautta. Pyhän ehtoollisen ympärillä kansalliset ja poliittiset rajat menettävät ontologisen voimansa.
Silti ehtoollisyhteyttä on historiassa käytetty myös painostuksen välineenä. Ukrainan tapauksessa kokonaisia yhteisöjä pidettiin skismaattisina, vaikka niiden liturginen elämä oli elävää ja jatkuvaa. Tämä loi hengellisen tyhjiön tavallisille uskoville.
”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35)
”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä.” (Joh. 10:3)
Jurisdiktiomuutoksissa ei ole kyse vain hallinnollisesta vastuusta, vaan paimenen ja lauman suhteesta. Paimenuus on suhde, ei juridinen rekisterimerkintä.
Pastoraalinen vastuu edellyttää, että uskovien ääni kuullaan. Kirkko ei ole pelkkä hallinnollinen rakenne, vaan Jumalan kansa.
Pesuvati ja valta
Johanneksen evankeliumin kertomus jalkojen pesusta on radikaali ekklesiologinen teksti.
”Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat.” (Joh. 13:14)
Valta kirkossa on palvelua. Kun tämä unohtuu, kirkko lankeaa.
Katumus ja toivo
Todellinen muutos alkaa katumuksesta. Historiallisten virheiden tunnustaminen ei ole heikkoutta vaan hengellistä rohkeutta.
Ukrainan ortodoksinen kirkko on nyt kiistaton ja elävä todellisuus. Samalla toivo Konstantinopolin ja Moskovan välisen repeämän paranemisesta säilyy.
”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” (Hepr. 13:8)
Kirkon todellinen mitta
Jokaisen jurisdiktiomuutoksen todellinen merkitys mitataan sillä, auttaako se uskovia lähestymään Kristusta katumuksessa ja ykseydessä. Kanoninen kehys on välttämätön, mutta se on rakennusteline, ei itse rakennus.
Ukrainan historia toimii koko ortodoksisen maailman peilinä. Se kutsuu kirkkoa rehelliseen itsetutkisteluun ja uudistumiseen.
Kiitän teitä.
Viitteet
- [1] Paul Babie, ”All Roads Lead to New Rome: The Canonical Origins and Status of the Orthodox and Greek Catholic Churches of Ukraine”, Ecclesiastical Law Journal 25/2 (2023), 211–236.
- [2] Tadeusz A. Olszański, ”The Ecumenical Patriarchate Recognises the Independence of the Orthodox Metropolis of Kiev”, Centre for Eastern Studies (OSW), 12.10.2018.
- [3] Ortodoksisen kirkon Pyhä ja Suuri Kirkolliskokous, ”Ortodoksisen kirkon suhteet muuhun kristilliseen maailmaan”, Kreeta 2016.
Kirjallisuus
Ensisijaiset lähteet
- Ortodoksisen kirkon Pyhä ja Suuri Kirkolliskokous. Ortodoksisen kirkon suhteet muuhun kristilliseen maailmaan. Kolympari, Kreeta 2016.
- The Greek New Testament. 4. uud. p. Stuttgart: Deutsche Bibelgesellschaft / United Bible Societies, 1994.
- The Septuagint with Apocrypha. Toim. Lancelot C. L. Brenton. Peabody, MA: Hendrickson Publishers, 1986.
Toissijaiset lähteet
- Babie, Paul. ”All Roads Lead to New Rome: The Canonical Origins and Status of the Orthodox and Greek Catholic Churches of Ukraine”. Ecclesiastical Law Journal 25/2 (2023), 211–236.
- Olszański, Tadeusz A. ”The Ecumenical Patriarchate Recognises the Independence of the Orthodox Metropolis of Kiev”. Centre for Eastern Studies (OSW), 12.10.2018.
(Lähde: Ekumeeninen patriarkaatti)