Tekoäly - saanko auttaa - OSA 1

Tekoäly - osa 1: Saanko auttaa?

Missä kulkevat ortodoksin punaiset viivat

Tekoäly osaa jo kirjoittaa uskottavan saarnan, laatia kauniilta kuulostavan rukouksen, vastata teologisiin kysymyksiin ja tuottaa muutamassa sekunnissa kuvan, joka ensi silmäyksellä näyttää ortodoksiselta ikonilta. Se voi jäljitellä edesmenneen ihmisen ääntä ja kasvoja, keskustella kanssamme hengellisistä ongelmista ja esiintyä lähes loputtoman kärsivällisenä keskustelukumppanina. Juuri siksi ortodoksin pitäisi nyt kysyä muutakin kuin sitä, mitä tekoäly osaa tehdä. Pitäisi kysyä, mitä sen kuuluu tehdä – ja mitä meidän ei pitäisi antaa sen tehdä puolestamme.

Kesällä 2026 Yhdysvaltain kreikkalaisen ortodoksisen arkkihiippakunnan papiston ja maallikoiden kongressissa keskusteltiin nimenomaan tekoälyn käytön ortodoksisista ”punaisista viivoista”. Esille nousivat ihmisarvo, totuus, vapaus, moraalinen vastuu, hengellinen harkinta ja vaara siitä, että ihminen alkaa vähitellen alistua teknologialle, jonka piti alun perin olla vain hänen työkalunsa. Lähtökohta oli ortodoksisesti hyvin perustava: tekoälyn laskennallinen ja tilastollinen toiminta ei ole sama asia kuin persoona, joka on luotu Jumalan kuvaksi ja kutsuttu yhteyteen Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Tästä löytyy hyvä lähtökohta myös meille Suomessa. Punainen viiva ei välttämättä kulje siinä, saako tekoälyä käyttää vai ei, vaan siinä, milloin väline lakkaa avustamasta ihmistä ja alkaa korvata ihmisen vastuuta, persoonallista kohtaamista ja hengellistä elämää.

Saako pappi valmistella saarnaansa tekoälyn avulla?

Miksi ei saisi? Tekoäly voi auttaa löytämään raamatunkohtia, kokoamaan historiallista taustaa, vertailemaan käännöksiä, jäsentämään ajatuksia tai korjaamaan kömpelöä kieltä. Se voi toimia samalla tavalla kuin hakukone, sanakirja, tekstinkäsittelyohjelma tai kirjaston hakupalvelu – tosin paljon tehokkaampana ja samalla myös arvaamattomampana. Aivan toinen asia on kuitenkin pyytää tekoälyä: ”Kirjoita minulle sunnuntain saarna”, kopioida valmis teksti ja lukea se sellaisenaan seurakunnalle.

Saarna ei ortodoksisessa kirkossa ole vain uskonnollista tekstiä. Sen pitäisi syntyä evankeliumin, kirkon tradition, saarnaajan oman rukouksen, seurakunnan todellisuuden ja ihmisten elämän kohtaamisesta. Pappi tuntee ainakin osan ihmisistä, joille hän puhuu. Hän on ehkä juuri saattanut yhden heistä hautaan, kastanut toisen lapsen, keskustellut kolmannen kanssa tämän sairaudesta ja kuunnellut neljännen huolia. Tekoäly ei tunne heistä ketään. Se voi auttaa saarnaajaa työpöydän ääressä, mutta sen ei pitäisi nousta hänen puolestaan saarnastuoliin.

Tekoäly osaa kirjoittaa rukouksen – mutta osaako se rukoilla?

Tekoälylle voi kirjoittaa: ”Laadi ortodoksinen rukous sairaalle lapselle.” Muutamassa sekunnissa näytölle ilmestyy teksti, jossa puhutaan Kristuksesta, Jumalanäidistä, armosta, parantumisesta ja Jumalan tahdosta. Teksti voi olla liikuttava ja kuulostaa aivan oikealta. Mutta tekoäly ei rukoile. Rukous ei ole ensisijaisesti kirjallinen laji, vaan ihmisen kääntymistä Jumalan puoleen. Sanat voivat olla kömpelöitä, vähäisiä tai joskus niitä ei ole lainkaan. Ihmisen hiljainen huokaus Jumalan edessä on rukousta tavalla, johon mikään kielimalli ei kykene.

Tässä on syytä tehdä myös suomalainen ero yksityisen tekstin ja kirkon liturgisen rukouksen välille. Suomen ortodoksisessa kirkossa liturgiseen käyttöön tarkoitettuja tekstejä arvioidaan kirkollisesti. Vuonna 2025 perustetun liturgisen toimikunnan tehtävänä on arvioida ja työstää liturgiseen käyttöön tulevia tekstejä piispainkokouksen käsittelyä varten. Tekoälyn laatimaa tekstiä ei siis pidä alkaa levittää ”ortodoksisena rukouksena” vain siksi, että se kuulostaa ortodoksiselta. Yksityisessä elämässä raja on hienovaraisempi: jos ihminen ei osaa pukea suruaan sanoiksi ja tekoälyn ehdottama lause auttaa häntä itseään kääntymään Jumalan puoleen, kone on ehkä palvellut välineenä. Mutta heti kun alamme kuvitella koneen rukoilevan puolestamme tai korvaavan oman rukouksemme, olemme jo oudolla tiellä.

Entä tekoälyn tekemä ikoni?

Tässä punainen viiva on ehkä kaikkein näkyvin. Tekoäly pystyy jo valmistamaan hämmästyttävän uskottavia ”ortodoksisia ikoneja”. Se tuntee kuvien perusteella Kristus Pantokratorin, Jumalanäidin, pyhien vaatetuksen, sädekehät, kirkkoslaavilaisia ja kreikkalaisia kirjainmerkkejä sekä bysanttilaista kuvakieltä. Samalla se voi tehdä virheitä, joita asiaan perehtynyt huomaa nopeasti: väärän käsiasennon, teologisesti mahdottoman sommittelun, vääristyneen tekstin tai yhdistelmän, jota ikonitraditiossa ei ole koskaan ollut. Mutta kysymys ei lopulta ole vain virheistä.

Ikoni ei ole ortodoksisuudessa tietyn näköinen uskonnollinen kuva. Se kuuluu kirkon rukouselämään ja välittää kirkon opetusta kuvan keinoin. Ikonien tekemistä ohjaa traditio juuri siksi, etteivät ne ole pelkkiä taiteilijan mielikuvituksen tuotteita. Vuoden 2025 AI & Theology -konferenssissa teologi Eve Tibbs kiteytti asian jyrkästi: tekoäly voi jäljitellä ikonien visuaalista muotoa, mutta se ei rukoile, paastoa, tee parannusta eikä elä kirkon sakramentaalisessa yhteydessä. Hänen johtopäätöksensä oli yksinkertainen: vain ihminen voi maalata ikonin. Tekoäly voi siis tuottaa ikonimaista kuvitusta, ehkä auttaa luonnostelussa tai opetuksessa, mutta algoritmin tekemää uskonnollista kuvaa ei pitäisi noin vain nostaa rukousnurkkaan ja kutsua ikoniksi.

Hengellinen ohjaaja ei mahdu puhelimen sovellukseen

Tekoälyn houkuttelevimpia ominaisuuksia on sen saatavuus. Se vastaa keskellä yötä, ei kyllästy, ei vaikuta kiireiseltä eikä tunnu paheksuvan kysymystä. Siksi siitä voi helposti tulla myös hengellinen neuvonantaja. ”Olen tehnyt näin – olenko tehnyt syntiä?” ”Pitäisikö minun mennä ehtoolliselle?” ”Voinko erota puolisostani?” ”Mitä Jumala haluaa minun tekevän?” Näihin kysymyksiin tekoäly saattaa antaa vakuuttavan, lempeän ja teologiselta kuulostavan vastauksen. Juuri siinä piilee vaara.

Tekoäly voi kertoa, mitä ortodoksinen kirkko opettaa synnistä, katumuksesta, avioliitosta tai ehtoollisesta. Se voi auttaa etsimään kirkkoisien tekstejä ja selittämään käsitteitä. Mutta se ei tunne kysyjää ihmisenä eikä kanna vastuuta hänen sielustaan. Se ei voi kuulla synnintunnustusta, antaa synninpäästöä eikä toimia hengellisenä isänä tai äitinä. Ortodoksinen hengellinen ohjaus ei ole tietokannan kyselypalvelu, vaan kahden ihmisen kohtaaminen kirkon elämässä. Tekoäly voi kertoa jotakin hengellisestä elämästä, mutta se ei voi elää sitä kanssamme.

Teologian opiskelussa erinomainen renki – huono auktoriteetti

Teologian opiskelussa tekoäly voi olla erittäin hyödyllinen. Se voi selittää vaikeita käsitteitä, auttaa kreikan kielen kanssa, vertailla näkemyksiä, tehdä aikajanoja, ehdottaa kirjallisuutta ja auttaa hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia. Tässä käytössä siitä voi tulla todella tehokas apuväline. Ongelma on siinä, että tekoäly osaa myös erehtyä vakuuttavasti. Se voi keksiä kirkkoisälle lauseen, jota tämä ei ole koskaan lausunut, yhdistää kaksi eri lähdettä toisiinsa, antaa olemattoman kirjaviitteen tai esittää kiistanalaisen tulkinnan kirkon yksiselitteisenä opetuksena.

Siksi tekoäly ei saisi olla teologisen tiedon viimeinen lähde. Hyvä sääntö voisi olla tämä: tekoälyltä voi kysyä, mistä kannattaa etsiä, mutta lopullinen vastaus tarkistetaan Raamatusta, kirkon liturgisista teksteistä, kirkkoisiltä, luotettavasta tutkimuksesta tai kirkon omista lähteistä. Mitä hengellisemmästä ja opillisemmasta asiasta on kyse, sitä vaarallisempaa on tyytyä siihen, että vastaus vain kuulostaa vakuuttavalta.

Saako Ortodoksi.netin tai seurakunnan somekirjoituksessa käyttää tekoälyä?

Saa – ja tässä kohtaa olisi hieman tekopyhää väittää muuta. Tekoäly voi korjata kirjoitusvirheitä, tiivistää liian pitkän tekstin, ehdottaa otsikoita, auttaa käännöksissä ja järjestää hajanaisia muistiinpanoja ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Se voi olla kirjoittajalle yhtä todellinen apuväline kuin oikolukuohjelma tai sanakirja, vain paljon tehokkaampi.

Mutta vastuu tekstistä ei siirry koneelle. Jos julkaisen jotakin nimissäni, minun pitäisi tietää, mitä siinä sanotaan, tarkistaa väitteet ja varmistaa lähteet. En voi puolustautua virheen jälkeen sanomalla, että ”tekoäly sen kirjoitti”. Tämä koskee erityisesti kirkollisia sivustoja. Kun tekstin aiheena ovat usko, kirkon historia, pyhät ihmiset, liturgia tai kirkon opetus, näennäisen pieni virhe voi muuttaa asian merkityksen kokonaan. Hyvä tekoälyn käyttäjä ei siis ulkoista sille vastuutaan. Hän käyttää sitä, mutta myös tarkistaa sen työn.

Kuolleiden herättäminen digitaalisesti

Vielä vaikeampi alue ovat niin sanotut griefbotit ja muut järjestelmät, joiden avulla kuolleen ihmisen ääni, kasvot, kirjoitustyyli tai persoonallisuus pyritään jäljittelemään. Voisimme jo nyt periaatteessa rakentaa tekoälyllä videon, jossa edesmennyt tunnettu ortodoksinen piispa antaa uusia vastauksia nykyajan kysymyksiin. Voisimme tuottaa edesmenneen papin äänellä uuden saarnan tai saada läheisemme digitaalisen jäljitelmän keskustelemaan kanssamme. Teknisesti tämä voi olla mahdollista. Mutta saammeko tehdä niin?

Vuoden 2025 konferenssissa nostettiin esille juuri tämä kysymys: tekninen mahdollisuus ei vielä merkitse moraalista oikeutusta. Ortodoksinen suhtautuminen vainajiin tarjoaa tähän kokonaan toisenlaisen tien. Me emme rakenna vainajasta digitaalista jäljitelmää, joka teeskentelee olevansa edelleen täällä. Me muistamme häntä, rukoilemme hänen puolestaan ja jätämme hänet Jumalan käsiin. Muistaminen ja jäljitteleminen ovat eri asioita.

Voiko tekoäly korvata papin, opettajan tai hengellisen ohjaajan?

Joissakin yksittäisissä tehtävissä se voi varmasti tehdä enemmän kuin moni meistä tällä hetkellä kuvittelee. Se voi vastata nopeammin kuin opettaja, tuntea enemmän kirjallisuutta kuin yksittäinen pappi ja selittää jonkin teologisen termin paremmin kuin satunnainen verkkokeskustelija. Se saattaa jonakin päivänä keskustella niin vakuuttavasti, että emme enää edes huomaa keskustelevamme koneen kanssa. Silti kysymys on väärin asetettu, jos kysymme vain, pystyykö se samaan suoritukseen.

Ortodoksinen kirkko ei tarvitse pappia siksi, että joku osaisi tuottaa uskonnollista tekstiä. Pappi seisoo alttarin edessä, toimittaa sakramentteja, rukoilee seurakuntansa kanssa, hautaa vainajat, kastaa lapset, kuuntelee synnintunnustuksia ja elää ihmisten rinnalla. Opettajan tehtävä ei puolestaan ole vain jakaa oikeita vastauksia, vaan kasvattaa, huomata lapsi, kuunnella kysymyksen taakse kätkeytyvää epävarmuutta ja toimia omalla persoonallaan esimerkkinä. Hengellisen ohjaajan arvo ei perustu siihen, kuinka monta kirkkoisien sitaattia hän muistaa, vaan siihen, että hän kulkee toisen ihmisen rinnalla kohti Kristusta. Näitä asioita ei ratkaista lisäämällä laskentatehoa.

Missä punainen viiva siis kulkee?

Ehkä sen voisi sanoa näin: tekoäly saa auttaa ihmistä, mutta sen ei pidä teeskennellä olevansa ihminen eikä meidän pidä antaa sille ihmisen paikkaa. Se saa auttaa papin saarnan valmistelussa, mutta sen ei pitäisi korvata saarnaajan omaa rukousta, ajattelua ja vastuuta. Se voi ehdottaa rukouksen sanoja, mutta se ei itse rukoile eikä sen tuottamaa tekstiä pidä naamioida kirkon hyväksymäksi rukoukseksi. Se voi tehdä ikonimaista kuvaa, mutta algoritmin tuottamaa kuvaa ei pidä automaattisesti kutsua ikoniksi. Se voi opettaa teologiasta, mutta se ei ole kirkon opetusviranomainen. Se voi keskustella hengellisistä asioista, mutta se ei ole rippi-isä eikä hengellinen ohjaaja.

Samalla se voi olla erinomainen kirjoittajan, opettajan, tutkijan ja papin työväline. Mutta vastuu säilyy aina ihmisellä. Se koskee myös kuolleiden äänen ja kasvojen jäljittelyä: tekninen mahdollisuus ei vielä anna moraalista oikeutta tehdä kaikkea sitä, minkä kone osaa.

Amerikan kreikkalaisessa ortodoksisessa kirkossa käyty keskustelu on päätynyt toistuvasti kolmeen vanhaan ortodoksiseen käsitteeseen: valvomiseen, kilvoitukseen ja kohtuuteen – nepsikseen, askeesiin ja metroniin. Uutta teknologiaa ei tarvitse demonisoida eikä paeta, mutta siihen ei myöskään tarvitse suhtautua kritiikittömällä ihastuksella. Ehkä tärkein kysymys ei lopulta olekaan: ”Mitä kaikkea tekoäly pystyy tekemään?” Vaan: ”Mitä sellaista me olemme valmiita antamaan sen tehdä puolestamme?”

Sillä mitä enemmän luovutamme koneelle kirjoittamista, ajattelua, muistamista, kuuntelemista, neuvomista ja lopulta jopa rukoilemisen kaltaisia asioita, sitä tärkeämmäksi tulee kysyä, mitä jää ihmiselle. Ortodoksinen vastaus tähän ei voi olla, että ihminen on vain hieman tehottomampi tekoäly. Ihminen on persoona, Jumalan kuva, olento, joka kykenee rakastamaan, katumaan, antamaan anteeksi, rukoilemaan ja olemaan yhteydessä Jumalaan ja toiseen ihmiseen. Siinä saattaa olla tekoälyajan tärkein punainen viiva.

Ortodoksi.net
17.9.2026

Lähteitä ja taustaa

• Orthodox Observer: Artificial Intelligence and the Orthodox Mind – Tekoäly ja ortodoksinen mieli. Kesäkuun 2026 papiston ja maallikoiden kongressin keskustelu tekoälyn ortodoksisista ”punaisista viivoista”.
• Orthodox Observer: Only a human can write an icon – Vain ihminen voi maalata ikonin. Vuoden 2025 AI & Theology -konferenssin puheenvuoroja ihmisyydestä, ikoneista, kuolleiden digitaalisesta jäljittelystä ja tekoälystä.
• Rev. Fr. Lukas Breen: Orthodoxy and Generative AI: A Framework for Reflection – Ortodoksisuus ja generatiivinen tekoäly: lähtökohtia pohdinnalle.
• Suomen ortodoksinen kirkko: Piispainkokouksen liturgista elämää koskevat päätökset.