Uskonnonopetusta Serbiassa

Tiedosto:UO-opetus ai-on.png

Uskonnonopetus – enemmän kuin oppiaine
(kuva: Ain'ON)

Tämä teksti perustuu Serbian ortodoksisen kirkon nettisivuilla olevaan Zvornikin ja Tuzlan metropoliitta Fotiuksen kirjoitukseen: "Веронаука и ми" ("Uskonnonopetus ja me").

---

Uskonnonopetuksen merkitys

Meille, 1960-luvulla syntyneille sukupolville, vanhemmat ihmiset – ne, jotka olivat syntyneet kahden maailmansodan välissä – kertoivat koulussa annetusta uskonnonopetuksesta. He korostivat usein, että se oli kaunista ja arvokasta aikaa, jolloin uskonnonopetus näkyi ihmisten elämässä ja käytöksessä. Ensimmäinen näkyvä hedelmä uskonnonopetuksesta oli ihmisten välinen kunnioittava suhtautuminen ja erityisesti nuorten tapa kunnioittaa vanhempia. Tämän hyvän käytöksen taustalla oli sisäinen sisältö – usko koko sen rikkaudessa ja opetuksessa. Ortodoksisuus liittyy ihmisen elämään ja hänen suhteeseensa Jumalaan ja luomakuntaan sekä lähimmäisiin.

Nuo ihmiset puhuivat meille koulun uskonnonopetuksesta haikeudella ja surulla. He katsoivat meitä melkein säälin sekaisina, koska tiesivät, ettemme me enää saaneet koulussa uskonnonopetusta, ja tämä vaikuttaisi myöhemmin elämäämme – ja he olivat oikeassa. Jo 1960- ja 1970-luvuilla kaupungeissamme alkoivat ilmestyä katujengejä eri kaupunginosista, aivan kuin ne olisivat hypänneet ulos amerikkalaisista rikoselokuvista, joita olimme katsoneet televisiosta ja elokuvateattereissa. Niissä vallitsi väkivahvemman laki, ei kohteliaamman ja kunniallisemman.

Tämän tuomme esille johdannoksi, ensimmäisenä muistutuksena uskonnonopetuksesta ja sen hedelmistä, joista kuulimme vanhemmiltamme. Olimme kiitollisia heidän sanoistaan, sillä tunsimme, että he puhuivat siitä syvällä kunnioituksella ja arvostuksella.

Uskonnonopetuksen ydin

Haluamme sanoa jotain myös tuleville sukupolville: uskonnonopetus on hyvin merkittävä oppiaine. Siinä käsitellään "ristinmuotoista ymmärrystä" maailmasta, Jumalasta, luomakunnasta, ihmisestä, kaiken tarkoituksesta, lopulta pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä.

Uskonnonopetus on uskon perusopetusta – teologiaa. Se kokoaa yhteen teologiset tieteenalat: dogmatiikan, etiikan, liturgiikan ja kirkon jumalanpalveluselämän. Siihen sisältyvät myös kirkon sakramentaalinen elämä eli elämä Kristuksessa, kirkon historia ja sen lähetystehtävä maailmassa. Uskonnonopetuksessa opitaan, että uskon ydin on Vanhan testamentin dekalogi – käskyt, jotka Jumala antoi Moosekselle Siinain vuorella, jotta Jumalan kansa eläisi niiden mukaan. Kristus tiivisti ne Uudessa testamentissa kahteen käskyyn: rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, sillä rakkaus on sekä profeettojen että lain ydin.

Tästä kaikesta käy selvästi ilmi, että uskonnonopetus on vakava asia ja siihen tulee suhtautua vakavasti, mutta samalla uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Muuten voimme oppia uskonnonopetusta niin, ettei se näy elämässämme eikä kasvoillamme – ilossa ja toivossa. Uskonnonopetus on iloista opetusta, sillä sen ydin on ilo: ilosanoma maailman pelastuksesta ja ilosta Kristuksessa.

Ei pimeyttä vaan valoa

Kun koulussa opitaan tästä, ei ole sijaa synkkyydelle eikä naamioille, joilla uskonnonopetuksen vastustajat yrittivät kuvata kirkon opetusta synkäksi keskiajaksi. Totuus on päinvastainen. Kirkon oppi perustuu Valoon, Ilosanomaan, elämän voittoon kuolemasta Kristuksessa, pelastuksen ja iankaikkisen elämän salaisuuteen. Niistä vastustajat eivät edes uneksi, sillä he eivät näe eivätkä kuule – mitä Jumala puhuu seurakunnilleen, kuten Ilmestyskirjassa kirjoitetaan.

Uskonnonopetuksen sisältö

Uskonnonopetus on uskoa Jumalaan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan, ihmisen luojaan, joka on tehty Hänen kuvakseen. Ihminen on kutsuttu kaltaisuuteen, jumalallistumiseen ja iankaikkiseen elämään Kristuksessa. Jumala ei luonut ihmistä kuolemaa varten, vaikka monet kuolemanfilosofit näin väittävätkin.

Uskonnonopetus on uskoa Kristukseen, Pyhän Kolminaisuuden Toiseen Persoonaan, lihaksi tulleeseen Jumalan Logokseen, Vapahtajaan ja Kaikkivaltiaaseen, Hän, joka on ja joka on tuleva tuomitsemaan maailman. "Kristus on kaikki", sanoi pyhä vanhus Porfyrios. Kristus on lihaksi tullut Rakkaus. Kuka maailman opettajista tai viisaista on osoittanut niin suurta rakkautta ihmiseen kuin Herra, joka kulki kaikkien maailmojen halki kärsiäkseen Golgatalla meidän pelastuksemme tähden? Pyhä evankeliumi vahvistaa: ei ole suurempaa rakkautta kuin se, että joku antaa henkensä ystäviensä puolesta.

Uskonnonopetus on uskoa Pyhään Henkeen, Lohduttajaan, joka helluntaina laskeutui apostolien päälle ja teki heistä voimallisia Kristuksen, ristiinnaulitun ja ylösnousseen, julistajia. He julistivat evankeliumia kaikkialla maailmassa, voittivat valheen Kristuksen totuudella ja todistivat Hänestä ainoana todellisena Jumalana.

Uskonnonopetus on uskoa Kirkkoon – elävän Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Kirkkoon. Kirkko on Kristuksen ruumis, Isän koti ja Pyhän Hengen aarrekammio. Se on arkin kaltainen, joka kantaa kaikki jumalalliset lahjat. Ilman kirkkoa ei ole pelastusta. Herra on Kirkossa, ei jossain syrjäisillä vuorilla tai maailman toreilla, vaan aina pelastettujen yhteisössä – yhdessä, pyhässä, katolisessa ja apostolisessa ortodoksisessa kirkossa.

Uskonnonopetus on uskoa Jumalanäitiin, profeettoihin ja apostoleihin, marttyyreihin ja opettajiin, ihmeidentekijöihin, parantajiin, taivaallisiin voimiin ja kaikkiin pyhiin. Se kattaa niin taivaallisen ja näkymättömän kuin maanpäällisen ja näkyvän kirkon, jonka perustuksen on itse Herra laskenut. Siksi eivät helvetin portit sitä voita.

Kirkon pyhyys

Maailmassa pyhyyden kultti on jo kauan sitten murrettu ja sen tilalle on asetettu kaikenlaisia epäjumalia. Mutta Jumalan kirkko on pyhyyden säilyttäjä myös tänä aikana. Kirkko antaa edelleen suurimmat hedelmänsä – kirkon pyhät. Tässä haluamme jälleen muistuttaa pyhän vanhus 'Paisioksen sanoja: hyviä ihmisiä on kaikkialla, kaikissa uskonnoissa ja opetuksissa, mutta pyhiä antaa vain ortodoksisuus.

Rakkauden evankeliumi

Uskonnonopetus on rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, sillä rakkaus, apostoli Paavalin mukaan, on täydellisyyden side. Jokainen, joka on lukenut apostoli Paavalin rakkauden hymnin, tietää mitä Kristuksen rakkaus on – lahja koko maailmalle. Se on täydellistä, ylitaivaallista rakkautta, joka tekee sen kantajasta yhtä Jumalan ja lähimmäisten kanssa.

Uskonnonopetus on uskoa pyhitettyyn kristilliseen elämään, uskoa autuudenlauseisiin, joiden avulla ihminen nousee taivaan portaita kohti Jumalaa. Se on ylevää opetusta, sillä siinä puhutaan salaisuuksista, joihin jopa enkelit haluaisivat kurkistaa liturgiassa. Isät sanoivat, että kirkon salaisuus on Kristuksen salaisuus ja liturgia on pyhä ehtoollinen, jossa Herra nyt, palvelijoidensa käsien kautta, jakaa pyhiä salaisuuksia – pyhää pyhille. Näin uskovat tulevat pyhässä ehtoollisessa yhdeksi Jumalan ja Kristuksen kanssa sekä keskenään, sillä he ravitsevat itseään yhdellä ja samalla taivaallisella ravinnolla – uuden liiton mannaa, Kristuksen ruumiilla ja verellä.

Uskonnonopetuksen ilo

Uskonnonopetus on hymyssä ja elämän ilossa. Meidän tulee olla iloisia, sillä olemme Kristuksessa pelastetut. Se, joka uskoo Kristukseen, hänelle ei enää ole kuolemaa, sillä Herra on ylösnousemus ja elämä.

Uskonnonopetus on uskoa Kristuksen ylösnousemukseen – ja tämä usko on apostolisen saarnan ja kirkon opetuksen ydin. Siksi pyhä Serafim Sarovilainen tervehti kaikkia pyhiinvaeltajia ympäri vuoden sanoilla: "Iloiseni, Kristus nousi kuolleista!"

Uskonnonopetus on taivaissa tähtien joukossa, merissä ja valtamerissä, ja kaikessa, minkä Jumala loi ja näki hyväksi. Siksi uskonnonopetus opettaa hyvyyttä – ei vain kaunista ja kohteliasta käytöstä.

Zvornikin ja Tuzlan metropoliitta Fotius

---

(Lähde: Serbian ortodoksinen kirkko)