Kirja-arvostelu: Isä Alexander uskomme ytimessä - Muutoshistoria

Hannu (2. helmikuuta 2020 kello 16.28)

2020-02-02T16:28:40Z

← Vanhempi versio		Versio 2. helmikuuta 2020 kello 16.28
Rivi 43:		Rivi 43:
	***<br>		***<br>
	<br>		<br>
	Isä Alexanderia pidetään ortodoksisuuden ~~konservatiivise~~ laidan edustajana. Näin mielestäni onkin hänen yhteiskunnallisten kannanottojensa osalta (tasa-arvo, käsitys naisesta, homoseksuaalisuus jne.). Uskon ja kirkon ytimeen matkatessaan hän on mielestäni hyvin rohkea ja radikaali.<br>		Isä Alexanderia pidetään ortodoksisuuden konservatiivisen laidan edustajana. Näin mielestäni onkin hänen yhteiskunnallisten kannanottojensa osalta (tasa-arvo, käsitys naisesta, homoseksuaalisuus jne.). Uskon ja kirkon ytimeen matkatessaan hän on mielestäni hyvin rohkea ja radikaali.<br>
	<br>		<br>
	Olen kerrannut kirjaa lukuisia kertoja, löytänyt jatkuvasti uutta ja pureskellut vanhaa. Olen suunnattomasti nauttinut kirjan pohdiskelevasta tyylistä, kuten myös sen ihmiskuvauksellisesta ja kaunokirjallisesta rikkaudesta. Mm. isä Alexanderin luontokuvaukset – aivan erityisesti valon havainnointi – ovat pysähdyttäviä. Näissä ''Päiväkirjoissa'' on mielestäni Uuden testamentin ja Psalmien jälkeen ”niin kaikki”, että monta muuta kirjaa voi jättää lukematta. Teosta on edelleen saatavilla.<br>		Olen kerrannut kirjaa lukuisia kertoja, löytänyt jatkuvasti uutta ja pureskellut vanhaa. Olen suunnattomasti nauttinut kirjan pohdiskelevasta tyylistä, kuten myös sen ihmiskuvauksellisesta ja kaunokirjallisesta rikkaudesta. Mm. isä Alexanderin luontokuvaukset – aivan erityisesti valon havainnointi – ovat pysähdyttäviä. Näissä ''Päiväkirjoissa'' on mielestäni Uuden testamentin ja Psalmien jälkeen ”niin kaikki”, että monta muuta kirjaa voi jättää lukematta. Teosta on edelleen saatavilla.<br>

Hannu (2. helmikuuta 2020 kello 16.27)

2020-02-02T16:27:59Z

← Vanhempi versio		Versio 2. helmikuuta 2020 kello 16.27
Rivi 33:		Rivi 33:
	Katumukseen liittyen isä Alexanderlla on radikaali kanta. Ihmistä ei ole kutsuttu sääntöjen noudattamiseen vaan elämän ihmeeseen: eikö usko Kristukseen tule ennen hänen käskyjensä noudattamista? Armo on lain muuttumista vapaudeksi.<br>		Katumukseen liittyen isä Alexanderlla on radikaali kanta. Ihmistä ei ole kutsuttu sääntöjen noudattamiseen vaan elämän ihmeeseen: eikö usko Kristukseen tule ennen hänen käskyjensä noudattamista? Armo on lain muuttumista vapaudeksi.<br>
	<br>		<br>
	Kristinuskossa kaikkein tärkeintä onkin ilosanoma. ''”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa'' (Fil. 4:4)!” Jokainen päivä on otettava vastaan lahjana Jumalalta ja muutettava – kärsimystenkin keskellä - iloksi. Isä Alexanderin koko teologia käsittelee ''iloa, jota kukaan ei voi teiltä riistää'' (Joh. 16:22). Valheellisen uskonnon perustana on kieltäytyminen ilosta: jumalanpelko ja nöyryys ovat aitoja, hedelmällisiä ja oikeita vain suhteessa iloon. Ilon ulkopuolella syntyy pelon, pseudo- uskonnollisuuden tai syyllisyyden uskontoa. Ilo (päinvastoin kuin hauskanpito) voi tulla vain Jumalalta - eikä vain ilo pelastuksesta vaan pelastus ilona. Syvimmiltään on kyse ''eskatologisesta ilosta'': kyvystä havaita - tässä ja nyt – Jumalan valtakunta Kristuksen ilossa, Hänessä, joka nousi taivaaseen, mutta ei silti eronnut Häntä rakastavista vaan jäi heidän luokseen maailman ja luomisen mystillisessä kirkastumisessa.<br>		Kristinuskossa kaikkein tärkeintä onkin ilosanoma. ''”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa'' (Fil. 4:4)!” Jokainen päivä on otettava vastaan lahjana Jumalalta ja muutettava – kärsimystenkin keskellä - iloksi. Isä Alexanderin koko teologia käsittelee ''iloa, jota kukaan ei voi teiltä riistää'' (Joh. 16:22). Valheellisen uskonnon perustana on kieltäytyminen ilosta: jumalanpelko ja nöyryys ovat aitoja, hedelmällisiä ja oikeita vain suhteessa iloon. Ilon ulkopuolella syntyy pelon, pseudo-uskonnollisuuden tai syyllisyyden uskontoa. Ilo (päinvastoin kuin hauskanpito) voi tulla vain Jumalalta - eikä vain ilo pelastuksesta vaan pelastus ilona. Syvimmiltään on kyse ''eskatologisesta ilosta'': kyvystä havaita - tässä ja nyt – Jumalan valtakunta Kristuksen ilossa, Hänessä, joka nousi taivaaseen, mutta ei silti eronnut Häntä rakastavista vaan jäi heidän luokseen maailman ja luomisen mystillisessä kirkastumisessa.<br>
	<br>		<br>
	Ilo on vapauden perusta, ja ''vapauteen Kristus meidät vapautti'' (Gal. 5:1). Armo vapauttaa meidät ennen muuta meistä itsestämme – ylpeydestämme, ahneudestamme, vallanhimostamme. ''Enää en elä minä vaan Kristus minussa'' (Gal. 3:20). Kirkko on armon yksinkertaisuutta, itsestäänselvyyttä ja iloa.<br>		Ilo on vapauden perusta, ja ''vapauteen Kristus meidät vapautti'' (Gal. 5:1). Armo vapauttaa meidät ennen muuta meistä itsestämme – ylpeydestämme, ahneudestamme, vallanhimostamme. ''Enää en elä minä vaan Kristus minussa'' (Gal. 3:20). Kirkko on armon yksinkertaisuutta, itsestäänselvyyttä ja iloa.<br>

Hannu (1. helmikuuta 2020 kello 15.07)

2020-02-01T15:07:16Z

Hannu (1. helmikuuta 2020 kello 14.53)

2020-02-01T14:53:03Z

Näytä muutokset

Hannu (1. helmikuuta 2020 kello 14.32)

2020-02-01T14:32:48Z

← Vanhempi versio		Versio 1. helmikuuta 2020 kello 14.32
Rivi 1:		Rivi 1:
	=== Isä Alexander Schmemann: Päiväkirjat 1973-1983. Valamon luostari 2012, 463 s. ===		=== Isä Alexander Schmemann: Päiväkirjat 1973-1983. Valamon luostari 2012, 463 s. ===
	[[Kuva:Schmemann_paivakirjat_kansi.jpg\|thumb\|399 px\|<center>Kirjan kansi</center>]]		[[Kuva:Schmemann_paivakirjat_kansi.jpg\|thumb\|399 px\|<center>Kirjan kansi</center>]]
	Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde traditioon? Mitä ovat rukous ja~~<br>~~ katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>		Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde traditioon? Mitä ovat rukous ja katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>
	<br>		<br>
	Mm. näitä kysymyksiä pohtii isä '''[[Alexander Schmemann]]''' (1921-1983; jatkossa isä A) Päiväkirjoissaan kysellen, mietiskellen, vastauksia löytäen ja uudelleen viritellen.<br>		Mm. näitä kysymyksiä pohtii isä '''[[Alexander Schmemann]]''' (1921-1983; jatkossa isä A) Päiväkirjoissaan kysellen, mietiskellen, vastauksia löytäen ja uudelleen viritellen.<br>

Hannu (31. tammikuuta 2020 kello 21.21)

2020-01-31T21:21:22Z

← Vanhempi versio		Versio 31. tammikuuta 2020 kello 21.21
Rivi 3:		Rivi 3:
	Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde traditioon? Mitä ovat rukous ja<br> katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>		Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde traditioon? Mitä ovat rukous ja<br> katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>
	<br>		<br>
	Mm. näitä kysymyksiä pohtii isä Alexander Schmemann (1921-1983; jatkossa isä A) Päiväkirjoissaan kysellen, mietiskellen, vastauksia löytäen ja uudelleen viritellen.<br>		Mm. näitä kysymyksiä pohtii isä '''[[Alexander Schmemann]]''' (1921-1983; jatkossa isä A) Päiväkirjoissaan kysellen, mietiskellen, vastauksia löytäen ja uudelleen viritellen.<br>
	<br>		<br>
	Isä A syntyi Tallinnassa isänsä puolelta baltiansaksalaiseen sukuun. Hän vietti nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa Pariisissa, jossa vihittiin papiksi 1946. Vuodesta 1951 hän eli New Yorkissa, jossa toimi Pyhän Vladimirin seminaarin opettajana ja rehtorina. Tohtoriksi hän väitteli Pariisissa vuonna 1959. Hänen mittava elämäntyönsä sisältää useita, suomennettujakin kirjoja, valtaisan määrän luentoja ja kirkollisia kokouksia, myös eri maanosissa ja maissa, Suomessakin.<br>		Isä A syntyi Tallinnassa isänsä puolelta baltiansaksalaiseen sukuun. Hän vietti nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa Pariisissa, jossa vihittiin papiksi 1946. Vuodesta 1951 hän eli New Yorkissa, jossa toimi Pyhän Vladimirin seminaarin opettajana ja rehtorina. Tohtoriksi hän väitteli Pariisissa vuonna 1959. Hänen mittava elämäntyönsä sisältää useita, suomennettujakin kirjoja, valtaisan määrän luentoja ja kirkollisia kokouksia, myös eri maanosissa ja maissa, Suomessakin.<br>

Hannu (31. tammikuuta 2020 kello 21.19)

2020-01-31T21:19:50Z

← Vanhempi versio		Versio 31. tammikuuta 2020 kello 21.19
Rivi 1:		Rivi 1:
	=== Isä Alexander Schmemann: Päiväkirjat 1973-1983. Valamon luostari 2012, 463 s. ===		=== Isä Alexander Schmemann: Päiväkirjat 1973-1983. Valamon luostari 2012, 463 s. ===
			[[Kuva:Schmemann_paivakirjat_kansi.jpg\|thumb\|399 px\|<center>Kirjan kansi</center>]]

	Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde traditioon? Mitä ovat rukous ja<br> katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>		Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde traditioon? Mitä ovat rukous ja<br> katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>
	<br>		<br>

Hannu: Ak: Uusi sivu: === Isä Alexander Schmemann: Päiväkirjat 1973-1983. Valamon luostari 2012, 463 s. === Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä...

2020-01-31T21:17:11Z

Ak: Uusi sivu: === Isä Alexander Schmemann: Päiväkirjat 1973-1983. Valamon luostari 2012, 463 s. === Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä...

Uusi sivu

=== Isä Alexander Schmemann: Päiväkirjat 1973-1983. Valamon luostari 2012, 463 s. ===

Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde traditioon? Mitä ovat rukous ja katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa? 
 
Mm. näitä kysymyksiä pohtii isä Alexander Schmemann (1921-1983; jatkossa isä A) Päiväkirjoissaan kysellen, mietiskellen, vastauksia löytäen ja uudelleen viritellen. 
 
Isä A syntyi Tallinnassa isänsä puolelta baltiansaksalaiseen sukuun. Hän vietti nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa Pariisissa, jossa vihittiin papiksi 1946. Vuodesta 1951 hän eli New Yorkissa, jossa toimi Pyhän Vladimirin seminaarin opettajana ja rehtorina. Tohtoriksi hän väitteli Pariisissa vuonna 1959. Hänen mittava elämäntyönsä sisältää useita, suomennettujakin kirjoja, valtaisan määrän luentoja ja kirkollisia kokouksia, myös eri maanosissa ja maissa, Suomessakin. 
 
”Päiväkirjat” koostuu isä A:n viimeisen vuosikymmenen käsinkirjoitetuista, hyvin henkilökohtaisista muistiinpanoista. Isä A:n kuoleman jälkeen hänen perheensä päätti julkaisemisesta, ensisijaisena toimittajana isä A:n puoliso Juliana. 
 
*** 
 
Ortodoksisen uskon ydin on usko Kristukseen, Jumalan poikaan. Usko toteutuu ja kasvaa yksilössä ja saa ulkonaisen kotinsa kirkossa. Kirkon keskus on liturgia ja sen ytimenä eukaristia, ”jossa toteutuu kaikki”. Liturgiassa on läsnä kristinuskon historiallisuus (muisteleminen) ja samaan aikaan historia ylittyy: ''Tänään Jumalan Poika...'' Saamme ''tässä
maailmassa'' kokemuksen ''toisesta'' maailmasta, sen kauneudesta, laajuudesta ja avaruudesta. 
 
Isä A käy hyvin kriittistä keskustelua uskon ja uskonnon välillä. Kirkko syntyi oppositioksi maailmalle, ulkoisesti näkyväksi ja ennen muuta sisäisesti näkymättömäksi. Vähitellen kirkko alkoi muuttua maailman uskonnolliseksi palvelijaksi. On Kristuksen uskonto, joka toteutuu kirkossa, ja sitten on kirkon uskonto tai pelkkä uskonto: vaarana on rakastaa kirkkoa irrallaan Kristuksesta. 
 
Laajan kritiikkinsä saa myös kirkon suhde traditioon: isien kirjoitusten auktoriteettiin, tradition pysähtyneisyyteen ja vuosisatojen aikana kehittyneeseen ulkonaiseen kulttiin, josta isä A käyttää mm. nimitystä ”brokadi”. Hän kuvaa usein, miten väsynyt on keskusteluihin muodollisuuksista ja säädöksistä. Sen sijaan hän ei koe milloinkaan väsyvänsä palvelusten, etenkään liturgian toimittamiseen, johon hän kuvaa suorastaan uppoutuvansa. 
 
*** 
 
Mitä on ''rukous''? Jumalan muistamista, Hänen läsnäolonsa tuntemista ja tuosta läsnäolosta koettua iloa. Rukouksella on kolme ulottuvuutta:
#) elämä itse on rukousta: maailma annettuna ja jatkuvasti vastaanotettuna lahjana (kosminen ulottuvuus),
#) rukous avunpyyntönä: ''Anna minulle voimaa ottaa vastaan'' (historiallinen ulottuvuus) ja
#) suhde perimmäiseen, etsittyyn, toivottuun – ''Tulkoon sinun valtakuntasi!'' (eskatologinen ulottuvuus).
Tärkein on: ''Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi!'' Viime kädessä vain: ''Otan vastaan Jumalan, joka pelastaa minut lannistumiselta ja myrskytuulelta.'' 
 
Isä A pohtii myös Valamon luostarista saamaansa ”Jeesuksen rukous” -kirjaa, jossa keskeistä on ns. lakkaamaton rukous. Hän pitää kirjaa ”outona”, kuin jostain toisesta uskonnosta olevana (kuten pidän itsekin). Hän pitää kirjan vaatimusta mahdottomana ja ihmettelee: eikö rakkaus ole sitä, että astuu ulos omasta itsestään ja antaa itsensä eikä sulkeudu häkkiin? 
 
''Katumuksen sakramentti'' kiteytyi alussa, vainojen aikana, kirkon pettämiseen, uskosta luopumiseen. Nykyään siitä on useimmiten tullut muutaman minuutin psykologista tai juridista tunnustamista. Isä A pohtii, kuka keksi ”ongelmat, jotka ovat perimmiltään lähtöisin paholaisesta”. Hän antaa ankaran tuomion psykoterapialle - ”Freud ja muut psykopaatit”. - Isä A ei itse kokenut tarvetta puhua ”ongelmistaan” eikä pyytää hengellistä ohjausta. Tästä en ole vakuuttunut: niin lukuisista syvällisistä keskusteluista hän kertoo. Hän lienee myös ollut satojen rippi-isä, jonka työn koki uuvuttavana ja usein jäi miettimään rippilastensa murheita. 
 
Tässä kohdin esiin nousee mielestäni hyvin vaikea Theodikea-ongelma: miksi Jumala
sallii pahuuden maailmassa? Koen myös elämäntyöni psykologina ja psykoterapeuttina isä A:n katsannossa olleen paholaisen apulaisena toimimista. Kysynkin, eikö ole suorastaan siunaus, jos ”ongelmia” - olkoon kuinka minäkeskeisiä tahansa - voidaan käsitellä rippituolia kuormittamatta psykoterapiassa tai juristin vastaanotolla? 
 
Katumukseen liittyen isä A:lla on radikaali kanta. Ihmistä ei ole kutsuttu sääntöjen noudattamiseen vaan elämän ihmeeseen: eikö usko Kristukseen tule ennen hänen käskyjensä noudattamista? Armo on lain muuttumista vapaudeksi. 
 
Kristinuskossa kaikkein tärkeintä onkin ilosanoma.''”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa'' (Fil. 4:4)!” Jokainen päivä on otettava vastaan lahjana Jumalalta ja muutettava – kärsimystenkin keskellä - iloksi. Isä A:n koko teologia käsittelee ''iloa, jota kukaan ei voi teiltä riistää'' (Joh. 16:22). Valheellisen uskonnon perustana on kieltäytyminen ilosta: jumalanpelko ja nöyryys ovat aitoja, hedelmällisiä ja oikeita vain suhteessa iloon. Ilon ulkopuolella syntyy pelon, pseudo- uskonnollisuuden tai syyllisyyden uskontoa. Ilo (päinvastoin kuin hauskanpito) voi tulla vain Jumalalta - eikä vain ilo pelastuksesta vaan pelastus ilona. Syvimmiltään on kyse ''eskatologisesta ilosta'': kyvystä havaita - tässä ja nyt – Jumalan valtakunta Kristuksen ilossa, Hänessä, joka nousi taivaaseen, mutta ei silti eronnut Häntä rakastavista vaan jäi heidän luokseen maailman ja luomisen mystillisessä kirkastumisessa. 
 
Ilo on vapauden perusta, ja ''vapauteen Kristus meidät vapautti'' (Gal. 5:1). Armo vapauttaa meidät ennen muuta meistä itsestämme – ylpeydestämme, ahneudestamme, vallanhimostamme. Enää en elä minä vaan Kristus minussa (Gal. 3:20). Kirkko on armon yksinkertaisuutta, itsestäänselvyyttä ja iloa. 
 
''Ikuisuus'' ei merkitse ajan negaatiota vaan elämän täyteyden ikuista läsnäoloa. Kristinusko on siunattu muisto, joka voittaa sirpaleisen ajan ja on kokemus ikuisuudesta ''tässä ja nyt''. Elämän ei tule olla valmistautumista kuolemaan, sillä Kristuksessa kuolemasta tulee elämän voitto. Historian päämäärä on Jumalan valtakunta – kristinuskon ydin eskatologiana - joka on jo nyt keskuudessamme, sisäisesti meissä. ''Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto'' (Fil. 1:20). Viimeinen sana kuuluu Jumalalle eikä paholaiselle. 
 
Kristinusko on mahdottomien tilanteiden voittamista – ja toisaalta: ''Sallikaa lasten tulla minun luokseni...!'' 
 
*** 
 
Isä Alexanderia pidetään ortodoksisuuden konservatiivisen laidan edustajana. Näin mielestäni onkin hänen yhteiskunnallisten kannanottojensa osalta (tasa-arvo, käsitys naisesta, homoseksuaalisuus jne.). Uskon ja kirkon ytimeen matkatessaan hän on mielestäni hyvin rohkea ja radikaali. 
 
Olen kerrannut kirjaa lukuisia kertoja, löytänyt jatkuvasti uutta ja pureskellut vanhaa. Olen suunnattomasti nauttinut kirjan pohdiskelevasta tyylistä, kuten myös sen ihmiskuvauksellisesta ja kaunokirjallisesta rikkaudesta. Mm. isä Alexanderin luontokuvaukset – aivan erityisesti valon havainnointi – ovat pysähdyttäviä. Näissä Päiväkirjoissa on mielestäni Uuden testamentin ja Psalmien jälkeen ”niin kaikki”, että monta muuta kirjaa voi jättää lukematta. Teosta on edelleen saatavilla. 
 
'''Leena-Maria Blinnikka''' 

[[Luokka:Kirjallisuus]]
[[Luokka:Kirjaesittelyt]]

← Vanhempi versio		Versio 1. helmikuuta 2020 kello 15.07
Rivi 1:		Rivi 1:
	=== Isä Alexander Schmemann: [[Päiväkirjat 1973-1983 (kirja)\|Päiväkirjat 1973-1983]]. Valamon luostari 2012, 463 s. ===		=== Isä Alexander Schmemann: [[Päiväkirjat 1973-1983 (kirja)\|Päiväkirjat 1973-1983]]. Valamon luostari 2012, 463 s. ===
	[[Kuva:Schmemann_paivakirjat_kansi.jpg\|thumb\|399 px\|<center>Kirjan kansi</center>]]		[[Kuva:Schmemann_paivakirjat_kansi.jpg\|thumb\|399 px\|<center>Kirjan kansi</center>]]
	Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde ~~traditioon~~? Mitä ovat rukous ja katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>		Mikä on ortodoksisessa uskossa keskeisintä? Mikä on kirkon ja uskonnon suhde? Mikä on kirkon suhde [[traditio]]on? Mitä ovat rukous ja katumus? Mitä ikuisuus? Onko ilolle tilaa? Entä miten sielunhoitaja itse jaksaa?<br>
	<br>		<br>
	Mm. näitä kysymyksiä pohtii isä '''[[Alexander Schmemann]]''' (1921-1983) Päiväkirjoissaan kysellen, mietiskellen, vastauksia löytäen ja uudelleen viritellen.<br>		Mm. näitä kysymyksiä pohtii isä '''[[Alexander Schmemann]]''' (1921-1983) ''Päiväkirjoissaan'' kysellen, mietiskellen, vastauksia löytäen ja uudelleen viritellen.<br>
	<br>		<br>
	Isä ~~iAlexander~~ syntyi Tallinnassa isänsä puolelta baltiansaksalaiseen sukuun. Hän vietti nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa Pariisissa, jossa vihittiin papiksi 1946. Vuodesta 1951 hän eli New Yorkissa, jossa toimi Pyhän Vladimirin ~~seminaarin~~ opettajana ja rehtorina. Tohtoriksi hän väitteli Pariisissa vuonna 1959. Hänen mittava elämäntyönsä sisältää useita, suomennettujakin kirjoja, valtaisan määrän luentoja ja kirkollisia kokouksia, myös eri maanosissa ja maissa, Suomessakin.<br>		Isä Alexander syntyi Tallinnassa isänsä puolelta baltiansaksalaiseen sukuun. Hän vietti nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa Pariisissa, jossa vihittiin papiksi 1946. Vuodesta 1951 hän eli New Yorkissa, jossa toimi [[Pyhän Vladimirin seminaari]]n opettajana ja rehtorina. Tohtoriksi hän väitteli Pariisissa vuonna 1959. Hänen mittava elämäntyönsä sisältää useita, suomennettujakin kirjoja, valtaisan määrän luentoja ja kirkollisia kokouksia, myös eri maanosissa ja maissa, Suomessakin.<br>
	<br>		<br>
	''”Päiväkirjat”'' koostuu isä Alexanderin viimeisen vuosikymmenen käsinkirjoitetuista, hyvin henkilökohtaisista muistiinpanoista. Isä Alexanderin kuoleman jälkeen hänen perheensä päätti julkaisemisesta, ensisijaisena toimittajana isä Alexandern puoliso '''Juliana'''.<br>		''”Päiväkirjat”'' koostuu isä Alexanderin viimeisen vuosikymmenen käsinkirjoitetuista, hyvin henkilökohtaisista muistiinpanoista. Isä Alexanderin kuoleman jälkeen hänen perheensä päätti julkaisemisesta, ensisijaisena toimittajana isä Alexandern puoliso '''Juliana'''.<br>
Rivi 11:		Rivi 11:
	***<br>		***<br>
	<br>		<br>
	Ortodoksisen uskon ydin on usko Kristukseen, Jumalan poikaan. Usko toteutuu ja kasvaa yksilössä ja saa ulkonaisen kotinsa kirkossa. Kirkon keskus on liturgia ja sen ytimenä eukaristia, ”jossa toteutuu kaikki”. Liturgiassa on läsnä kristinuskon historiallisuus (muisteleminen) ja samaan aikaan historia ylittyy: ''Tänään Jumalan Poika...'' Saamme ''tässä maailmassa'' kokemuksen ''toisesta'' maailmasta, sen kauneudesta, laajuudesta ja avaruudesta.<br>		Ortodoksisen uskon ydin on usko Kristukseen, Jumalan poikaan. Usko toteutuu ja kasvaa yksilössä ja saa ulkonaisen kotinsa kirkossa. Kirkon keskus on [[liturgia]] ja sen ytimenä [[eukaristia]], ”jossa toteutuu kaikki”. Liturgiassa on läsnä kristinuskon historiallisuus (muisteleminen) ja samaan aikaan historia ylittyy: ''Tänään Jumalan Poika...'' Saamme ''tässä maailmassa'' kokemuksen ''toisesta'' maailmasta, sen kauneudesta, laajuudesta ja avaruudesta.<br>
	<br>		<br>
	Isä Alexander käy hyvin kriittistä keskustelua uskon ja uskonnon välillä. Kirkko syntyi oppositioksi maailmalle, ulkoisesti näkyväksi ja ennen muuta sisäisesti näkymättömäksi. Vähitellen kirkko alkoi muuttua maailman uskonnolliseksi palvelijaksi. On Kristuksen uskonto, joka toteutuu kirkossa, ja sitten on kirkon uskonto tai pelkkä uskonto: vaarana on rakastaa kirkkoa irrallaan Kristuksesta.<br>		Isä Alexander käy hyvin kriittistä keskustelua uskon ja uskonnon välillä. Kirkko syntyi oppositioksi maailmalle, ulkoisesti näkyväksi ja ennen muuta sisäisesti näkymättömäksi. Vähitellen kirkko alkoi muuttua maailman uskonnolliseksi palvelijaksi. On Kristuksen uskonto, joka toteutuu kirkossa, ja sitten on kirkon uskonto tai pelkkä uskonto: vaarana on rakastaa kirkkoa irrallaan Kristuksesta.<br>
Rivi 22:		Rivi 22:
	#) elämä itse on rukousta: maailma annettuna ja jatkuvasti vastaanotettuna lahjana (kosminen ulottuvuus),		#) elämä itse on rukousta: maailma annettuna ja jatkuvasti vastaanotettuna lahjana (kosminen ulottuvuus),
	#) rukous avunpyyntönä: ''Anna minulle voimaa ottaa vastaan'' (historiallinen ulottuvuus) ja		#) rukous avunpyyntönä: ''Anna minulle voimaa ottaa vastaan'' (historiallinen ulottuvuus) ja
	#) suhde perimmäiseen, etsittyyn, toivottuun – ''Tulkoon sinun valtakuntasi!'' (eskatologinen ulottuvuus).		#) suhde perimmäiseen, etsittyyn, toivottuun – ''Tulkoon sinun valtakuntasi!'' ([[Eskatologia\|eskatologinen]] ulottuvuus).
	Tärkein on: ''Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi!'' Viime kädessä vain: ''Otan vastaan Jumalan, joka pelastaa minut lannistumiselta ja myrskytuulelta.''<br>		Tärkein on: ''Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi!'' Viime kädessä vain: ''Otan vastaan Jumalan, joka pelastaa minut lannistumiselta ja myrskytuulelta.''<br>
	<br>		<br>
	Isä Alexander pohtii myös Valamon luostarista saamaansa ”[[Jeesuksen rukous]]” -kirjaa, jossa keskeistä on ns. lakkaamaton rukous. Hän pitää kirjaa ”outona”, kuin jostain toisesta uskonnosta olevana (kuten pidän itsekin). Hän pitää kirjan vaatimusta mahdottomana ja ihmettelee: eikö rakkaus ole sitä, että astuu ulos omasta itsestään ja antaa itsensä eikä sulkeudu häkkiin?<br>		Isä Alexander pohtii myös [[Heinäveden Valamon luostari\|Valamon luostarista]] saamaansa ”[[Jeesuksen rukous]]” -[[Jeesuksen rukous (kirja)\|kirjaa]], jossa keskeistä on ns. lakkaamaton rukous. Hän pitää kirjaa ”outona”, kuin jostain toisesta uskonnosta olevana (kuten pidän itsekin). Hän pitää kirjan vaatimusta mahdottomana ja ihmettelee: eikö rakkaus ole sitä, että astuu ulos omasta itsestään ja antaa itsensä eikä sulkeudu häkkiin?<br>
	<br>		<br>
	''Katumuksen sakramentti'' kiteytyi alussa, vainojen aikana, kirkon pettämiseen, uskosta luopumiseen. Nykyään siitä on useimmiten tullut muutaman minuutin psykologista tai juridista tunnustamista. Isä Alexander pohtii, kuka keksi ”ongelmat, jotka ovat perimmiltään lähtöisin paholaisesta”. Hän antaa ankaran tuomion psykoterapialle - ”Freud ja muut psykopaatit”. - Isä Alexander ei itse kokenut tarvetta puhua ”ongelmistaan” eikä pyytää hengellistä ohjausta. Tästä en ole vakuuttunut: niin lukuisista syvällisistä keskusteluista hän kertoo. Hän lienee myös ollut satojen [[rippi-isä]], jonka työn koki uuvuttavana ja usein jäi miettimään rippilastensa murheita.<br>		''[[Katumus\|Katumuksen sakramentti]]'' kiteytyi alussa, vainojen aikana, kirkon pettämiseen, uskosta luopumiseen. Nykyään siitä on useimmiten tullut muutaman minuutin psykologista tai juridista tunnustamista. Isä Alexander pohtii, kuka keksi ”ongelmat, jotka ovat perimmiltään lähtöisin paholaisesta”. Hän antaa ankaran tuomion psykoterapialle - ”Freud ja muut psykopaatit”. - Isä Alexander ei itse kokenut tarvetta puhua ”ongelmistaan” eikä pyytää hengellistä ohjausta. Tästä en ole vakuuttunut: niin lukuisista syvällisistä keskusteluista hän kertoo. Hän lienee myös ollut satojen [[rippi-isä]], jonka työn koki uuvuttavana ja usein jäi miettimään rippilastensa murheita.<br>
	<br>		<br>
	Tässä kohdin esiin nousee mielestäni hyvin vaikea [[Theodikea]]-ongelma: miksi Jumala sallii pahuuden maailmassa? Koen myös elämäntyöni psykologina ja psykoterapeuttina isä Alexanderin katsannossa olleen paholaisen apulaisena toimimista. Kysynkin, eikö ole suorastaan siunaus, jos ”ongelmia” - olkoon kuinka minäkeskeisiä tahansa - voidaan käsitellä rippituoliia kuormittamatta psykoterapiassa tai juristin vastaanotolla?<br>		Tässä kohdin esiin nousee mielestäni hyvin vaikea [[Theodikea]]-ongelma: miksi Jumala sallii pahuuden maailmassa? Koen myös elämäntyöni psykologina ja psykoterapeuttina isä Alexanderin katsannossa olleen paholaisen apulaisena toimimista. Kysynkin, eikö ole suorastaan siunaus, jos ”ongelmia” - olkoon kuinka minäkeskeisiä tahansa - voidaan käsitellä rippituoliia kuormittamatta psykoterapiassa tai juristin vastaanotolla?<br>
Rivi 33:		Rivi 33:
	Katumukseen liittyen isä Alexanderlla on radikaali kanta. Ihmistä ei ole kutsuttu sääntöjen noudattamiseen vaan elämän ihmeeseen: eikö usko Kristukseen tule ennen hänen käskyjensä noudattamista? Armo on lain muuttumista vapaudeksi.<br>		Katumukseen liittyen isä Alexanderlla on radikaali kanta. Ihmistä ei ole kutsuttu sääntöjen noudattamiseen vaan elämän ihmeeseen: eikö usko Kristukseen tule ennen hänen käskyjensä noudattamista? Armo on lain muuttumista vapaudeksi.<br>
	<br>		<br>
	Kristinuskossa kaikkein tärkeintä onkin ilosanoma. ''”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa'' (Fil. 4:4)!” Jokainen päivä on otettava vastaan lahjana Jumalalta ja muutettava – kärsimystenkin keskellä - iloksi. Isä Alexanderin koko teologia käsittelee ''iloa, jota kukaan ei voi teiltä riistää'' (Joh. 16:22). Valheellisen uskonnon perustana on kieltäytyminen ilosta: jumalanpelko ja nöyryys ovat aitoja, hedelmällisiä ja oikeita vain suhteessa iloon. Ilon ulkopuolella syntyy pelon, pseudo- uskonnollisuuden tai syyllisyyden uskontoa. Ilo (päinvastoin kuin hauskanpito) voi tulla vain Jumalalta - eikä vain ilo pelastuksesta vaan pelastus ilona. Syvimmiltään on kyse ''eskatologisesta ilosta'': kyvystä havaita - tässä ja nyt – Jumalan valtakunta Kristuksen ilossa, Hänessä, joka nousi taivaaseen, mutta ei silti eronnut Häntä rakastavista vaan jäi heidän luokseen maailman ja luomisen mystillisessä kirkastumisessa.<br>		Kristinuskossa kaikkein tärkeintä onkin ilosanoma. ''”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa'' (Fil. 4:4)!” Jokainen päivä on otettava vastaan lahjana Jumalalta ja muutettava – kärsimystenkin keskellä - iloksi. Isä Alexanderin koko teologia käsittelee ''iloa, jota kukaan ei voi teiltä riistää'' (Joh. 16:22). Valheellisen uskonnon perustana on kieltäytyminen ilosta: jumalanpelko ja nöyryys ovat aitoja, hedelmällisiä ja oikeita vain suhteessa iloon. Ilon ulkopuolella syntyy pelon, pseudo- uskonnollisuuden tai syyllisyyden uskontoa. Ilo (päinvastoin kuin hauskanpito) voi tulla vain Jumalalta - eikä vain ilo pelastuksesta vaan pelastus ilona. Syvimmiltään on kyse ''eskatologisesta ilosta'': kyvystä havaita - tässä ja nyt – Jumalan valtakunta Kristuksen ilossa, Hänessä, joka nousi taivaaseen, mutta ei silti eronnut Häntä rakastavista vaan jäi heidän luokseen maailman ja luomisen mystillisessä kirkastumisessa.<br>
	<br>		<br>
	Ilo on vapauden perusta, ja ''vapauteen Kristus meidät vapautti'' (Gal. 5:1). Armo vapauttaa meidät ennen muuta meistä itsestämme – ylpeydestämme, ahneudestamme, vallanhimostamme. ''Enää en elä minä vaan Kristus minussa'' (Gal. 3:20). Kirkko on armon yksinkertaisuutta, itsestäänselvyyttä ja iloa.<br>		Ilo on vapauden perusta, ja ''vapauteen Kristus meidät vapautti'' (Gal. 5:1). Armo vapauttaa meidät ennen muuta meistä itsestämme – ylpeydestämme, ahneudestamme, vallanhimostamme. ''Enää en elä minä vaan Kristus minussa'' (Gal. 3:20). Kirkko on armon yksinkertaisuutta, itsestäänselvyyttä ja iloa.<br>